HOTELLILAKANA-LAHKOLAINEN

Olen vähän seonnut lakanoista. Kirsikka onkin jo pariin otteeseen fiilistellyt hotellilakanoita, mutta itse päädyin mukaan ylistyskuoroon vasta nukuttuani sellaisissa. Hotellilakanat ovat lempparini – varsinkin epämiellyttävän pellavalakanakokeilun jälkeen.

Pellavalakanoista: varmaan aika moni blogeja ja aikakausilehtiä seuraava tyyppi on huomannut, että ilmassa on pyörinyt jo hetken jonkinlainen pellavalakanatrendi. Yhtäkkiä minäkin halusin pellavalakanat – tykkäänhän käyttää pellavasta valmistettuja vaatteitakin. Ostin kalliit pellavalakanat, yritin nukkua niissä ruususen unta mutta turns out: ne on ihan perseestä. Kyllä. Todella ärsyttävät karheat, hullun lailla pölyävät ja ruttuiset lirpakelakanat, jossa nukuin aina huonosti (tyynyliinat olivat ihan ookoo, jotenkin niissä ärsyttävyys-efekti ei ole yhtä paha). Pellavaiset lakanat tuntui paljasta kehoa vasten kaikkea muuta kuin pehmeältä, vaikka pellavavaate tuntuukin iholla kivalta. Pellavahan pehmenee käytön myötä, mutta yritettyäni aikani pehmentää niitä, aluslakana menikin rikki. Repeytyi selän kohdalta. Luovutin ja kiroilin. Ihoni haluaa viettää yönsä silkinpehmeää kangasta vasten. Summa summarum: älkää ostako pellavalakanoita.

Kirsikka onkin jo kertonut, että Kirsikka ja minä päädyimme tekemään yhdessä suomalaisen Delfinon uutta nettikauppaa. Minun osuuteni oli tehdä Delfinolle ilme ja nettikauppa. Työni on nyt valmis: uusi ilme on julkistettu ja nettikauppa on nyt auki. Yrittäjä Delfinon takaa on kuopiossa asuva Virpi Kauppinen, joka on huippulaatuisten Frette-lakanoiden ainoa maahantuoja Suomessa.

Me himoitsimme Kirsikan kanssa Frette-lakanoita jo ennen yhteistyötä Delfinon kanssa. Ensinnäkin, olin myyty jo siinä vaiheessa kun kuulin, että monet kuninkaalliset nukkuvat Fretten lakanoissa (heikkouteni: kaikki kuninkaallisiin liittyvä, etenkin Ruotsin kuningasperheeseen). Fretten lakanat löytyvät myös lukuisten viiden tähden hotellien sängyistä, kuten The Ritz -luksushotellin vuoteista Pariisissa. Fretten tekstiilit löyivät myös muinoin överihienosta Idän pikajunasta, joskus silloin ennenvanhaan.

Sain Virpiltä italialaisten Fretten Hotel Classic-lakanasetin. Nyt olen aivan seonnut kyseisistä hotellilakanoista. Lakanat tuntuvat rapeilta, ilmavilta, sileältä, pehmeältä ja ennenkaikkea megasuper-laatuisilta. Ja kuinka hyvin niissä nukkuukaan! Kuin tukki (luksushotellissa)! Aina kun sujahdan lakanoiden väliin, silittelen niiden pintaa ja kuvittelen olevani kuninkaallinen.

tupla_frettedscf2547dscf2555

Poikaystäväni Ilari suhtautui hypetettyihin lakanoihin aluksi todella skeptisesti, mutta ensimmäisenä yönä Ilari heräsi yöllä ja hetken aikaa luuli olevansa hotellissa yötä kodin sijaan. Aamulla iloisen hämmästynyt Ilari oli käännytetty uskovaiseksi Fretten hotellilakanalahkoon.

Myönnän, etten todennäköisesti olisi ostanut itse Fretten kallista lakanasettiä, koska olen välillä todella pihi, etenkin nyt huonossa taloudellisessa tilanteessa. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna: 195 euroa yhdestä pussilakanasta tuntuu vähän hurjalta etenkin Ikean lakanahintoihin tottuneelle. Mutta ajatellaan näin: lakanoiden välissä tulee vietettyä joka päivä 6-8 tuntia, joten miksi niihin ei kannattaisi panostaa? Varsinkin, kun Fretten lakanat tulevat kestämään varmaan koko loppuelämäni. Ja etenkin siksi, koska nukkuminen kun nousee uudelle tasolle näissä luksuslakanoissa. Miksi 195 euron maksaminen vaatteesta ei tunnu niin pahalta kuin 195 euron maksaminen pussilakanasta?

Muille piheille vinkiksi: jos kokonaisen Frette-lakanasetin hinta hirvittää, niin suosittelen aluksi ostamaan vaikka vain sen pussilakanan, jos haluaa eka testata hotellilakanoita omassa sängyssään (tiedoksi, et tule pettymään). Mutta vasta aluslakanan ja tyynyliinan kera hotelli-experience on täydellinen. Delfinon nettikaupassa voi muuten maksaa myös osamaksulla.

Kirsikan mielestä lakanoista tulee vieläkin paremmat mankeloimalla – uskotaan – mutta itse en edes silitä Fretten lakanoita, koska mielestäni se ei ole tarpeellista.

Koska olen hullaantunut hotellilakanoihini, mietin vakavissani ottavani lakanat mukaan Budapestiin kuuden viikon ajaksi. Tajusin niiden vievän kolmasosan matkalaukun tilavuudesta, joten jätin ne kotiin. Nyt ikävöin lakanoita. En tiennyt tällaista tunnetta olevankaan.

Olen hypettänyt lakanoita työhuoneella, ja yksi kollegoistani oli juuri Hong Kongissa eräässä viiden tähden luksushotellissa yhden yön ajan. Jälkeenpäin kollega hehkutti hotellin lakanoita ja kertoi miettineensä minua hotellissa, koska olen jauhanut ihanien lakanoiden käyttökokemuksista työhuoneella tuntitolkulla. Kyselin Hong Kongin hotellin lakanoista: oliko niiden reunoissa kaksi kirjailtua viivaa vierekkäin? Lukiko niissä Frette? Selvisi, että Hong Kongin hotellin lakanat olivat kuin olivatkin Fretten Hotel Classicit.

Tämä ei ole maksettu mainos, olen vain seonnut lakanoista kuten alussa mainitsinkin. Yritän myös samalla houkutella muitankin jäseniä hotellilakanoiden lahkoon, koska elämä – ja yöt – eivät tunnu samalta niiden jälkeen.

Lakanalähetysaarnaaja kuittaa, moro!

5

SYYSRETRIITTI BUDAPESTIIN

Ehkä ainoa asia, mitä kadun elämässäni on se, etten lähtenyt vaihtoon opiskellessani Taikissa. Kävin vaihtarivuottani varten jopa saksankielen kurssin, Berliiniä varten, mutta BOOOM – tapasin poikaystäväni, olin pöljä vastarakastanut ja jotenkin vaihtoon lähteminen vain jäi. Vinkki kaikille opiskelijoille: älä jätä mahdollisuutta vaihto-opiskeluun käyttämättä, varsinkaan jos haluat vain pussailla uuden lemmittysi kanssa. Tulet katumaan sitä. Jos uudessa rakkaudessasi on mitään järkeä, sinulla on aikaa pussailla hänen myöhemmin kunnes huulesi rohtuvat.

Siksi olen niiiiiin kauan halunnut mennä ulkomaille vähän pidemmäksi aikaa. Ihan sama minne. Viettämään arkea jonnekin muualle, vaihtamaan maisemaa, hakemaan inspiraatiota ja perspektiiviä.

Nyt viimeinkin toiveeni toteutuu. Lähden nimittäin ensi viikolla Budapestiin kuudeksi viikoksi, enkä malta odottaa. Poikaystäväni Ilari pääsi mukaan yhteen duuniprojektiin ja menen mukaan siipeilemään ilmaiseen majoitukseen. Oma kämppämme on vuokrattu kaverille reissumme ajaksi.

syys_enni syys_enni2

Vaikka olen todella innoissani reissusta, niin vähän kyllä harmittaa Helsingin syksyn missaaminen. Olen syysnainen henkeen ja vereen – taisin hurrata heti ensimmäisten viileiden ilmojen tultua. Olen vähän kummallinen tyyppi, koska en pidä kuumasta kesäsäästä. Budapestissä on tällä hetkellä meneillään kuuma helle-aalto, josta en ole kovinkaan fiilareissa. Juurihan fiilistelin sitä, että piti vetää villasukat yöksi jalkaan. Koska en näe Helsinkiä siinä upeimmassa tulenvärisessä asussaan, olen yrittänyt imeä Helsingin alkusyksyn tunnelmaa itseeni mahdollisimman paljon, muunmuassa eilen Kirsikan kanssa Ruttopuistossa, kun poltettiin yhdet salatupakat puiston penkillä.

Otan läppärin mukaan Budapestiin ja teen omia freelancer-töitä paikan päällä. Onneksi työni on sellaista, että voin tehdä sitä käytännössä missä vain. Silloin kun en työskentele reissussa, aion lillua tuntitolkulla Budapestin kananmunankatkuisissa terveyskylpylöissä. Aion käydä kaikissa kaupungin kylpylössä, niitä on kai yhteensä seitsemän tai kahdeksan. Kaupungista löytyy Art Nouveau-kylpylöitä, waka wanhoja turkkilaisia kylpylöitä ja joitain vähän tavallisempia lillumislaitoksia.

Aion mennä heti ekana tai tokana päivänä Kiralyn turkkilaiseen kylpylään, jonka kylvyistä ja kamomillan tuoksuisesta höyrysaunasta olen unelmoinut heti ensivisiitin jälkeen. Suunnitelmissani on myös lillua Airbnb-kämppämme kylpyammeessa kaiken muun lillumisen ohella. Ultimate-aikuisunelmani on nimittäin asua kylpyammeella varustetussa asunnossa. Olen satavarmasti ollut roomalainen joskus entisessä elämässäni. Kylpyläkulttuuria rakastaneita roomalaisia voi kiittää myös Budapestin kylpylöistä, sillä roomalaiset perustivat kylpylöitä kaikkialle valloittamilleen alueille, missä kuumia lähteitä löytyi. Budapestin alla virtaa edelleen harvinaisen paljon mineraalipitoista tulikuumaa vettä.

Aion myös pitää vähän taukoa sosiaalisesta mediasta. Blogia päivitän kyllä. En pidä mitään totaali-somekieltäytymistä, sillä tsekkaan somet ehkä kerran viikossa. Oksennan jos nään vielä yhdenkin smoothiebowl-kuvan tai marmorilla kuvattuja raakaruokapalleroita. Läppä läpppääää (vaikka oikeasti oksennan kohta), mutta siis ihan oikeasti haluan vähän vaan testata mihin aikani kuluu, jos en räplää puhelinta niin usein, vaikka rakastankin sosiaalista mediaa. Onneksi puhelimen 3G ei toimi ulkomailla, se jo vähän onneksi rajoittaa toimintaa kaupungilla liikkuessa.

Wifi kiinni ja silmät auki.

6

WE LOVE THE 90’S – FESTARIRAPORTTI

Minä ja Mia oltiin viime viikonloppuna We Love The 90’s -festareilla. Kyllä!

Ihan ensiksi täytyy todeta, että meillä oli ihan sairaan hauskaa. Tuntuu, että hymyiltiin ja naurettiin ihan koko ajan. Meno oli niin hyvä, erittäin kaukana vakavasta pönöttämisestä. Flow Festivaaleilla meininki on välillä vähän turhankin vakava ja cool, kun taas ysärifestareilla meno oli täysin päinvastainen. Tosi epä-vakava ja epä-cool, mutta just siksi meillä olikin niin hauskaa. Oltiin ihan mukana hengessä.

Mentiin alueelle perjantaina jo kolmelta iltapäivällä, koska haluttiin nähdä Aikakone. Hyvä sisäänheittobändi, sillä meille festareiden tärkein bändi oli Aikakone Scooterin ohella. Ne veti kaikki suurimmat ysärihittinsä: Odota, Tähtikaaren taa, Nti Groove, Alla vaahterapuun… Keltainen (toukokuu, mikset sä jo tuu) ei tullut ollenkaan, sillä joku painoi pausea intron kohdalla, koska vastapäisellä lavalla jo spiikattiin sisään Dr.Albania. Aikakone kuulosti ihan sairaan hyvältä ja näytti aidosti siltä, että koko bändi oli tosi fiilareissa esiintymisestä – toisin kuin vähän kyllästyneen oloinen Dr.Alban. Menisinkö uudelleen Aikakoneen keikalle? Menisin, todellakin.

DSCF2155

Ainiin muuten, mun kaveri Pauliina käveli kerran kadulla ja sattui katsomaan erään sushiravintolan ikkunasta sisään, jolloin näki siellä Aikakoneen Makin syömässä sushia. Siis Makin syömässä makia. Sillon oltiin syvällä maki-metatasolla. True story.

Takaisin ysärifestareille. Dr.Alban spiikattiin sisään saatesanoilla “seuraavaksi hammaslääkäri Ruotsista!”. Kesti varmaan kaksikymmentä minuuttia kun tajusin, että Dr.Alban on oikeasti doctor. Mind = blown. Kelattiin, että olisi varmaan siistiä mennä hammaslääkäriin ruotsissa Dr.Albanin hoidettavaksi. Tanssittiin It’s my lifen ja Hallelujan tahtiin. Toinen Dr.Albanin taustatanssijoista oli raskaana, mutta veti keikan Beyoncé-bodyssä ja hulluissa korkokengissä – respect.

Analysoitiin hieman We Love The 90’s-festarikansaa. Noin puolet oli pukeutunut ironisesti ysärikuteisiin, mutta osa porukasta oli selkeesti vähän jämähtänyt ysärille. Mut mikäs siinä, kaikki kuitenkin viihtyivät.

Waldo’s People lauloi “Move your sexy bodyyyy, miseladidaadiiiiii”. Waldo myös huusi mikkiin “OOTTEKSTE KÄNNISSÄ??” – aika moni oli. Kello oli kuitenkin jo viisi perjantai-iltapäivänä. Waldo’s Peoplen keikan aikana lavalle pamahti yhtäkkiä tosi vähäpukeiset tanssitytöt. Huomattiin tokan biisin jälkeen, että tanssijoilla ei ollut ollenkaan koreografiaa, vaan sekalaiset liikkeet näytti aika eroottisten tanssiryhmien tanssiliikkeiltä. Go-Go-tytöt! Huomattiin myöhemmin, että ne samat tanssijatytöt oli go-goulemassa kaikkien paitsi Scootterin ja Dr.Albanin taustalla. Niiden vaatteet väheni illan edetessä, lopulta niiden öljyttyjen vartaloiden päällä oli vain jotkut narut ja timanttirintsikat. Kameramiehet kuvasi koko ajan tanssityttöjen vartaloita jättiscreeneille, joka oli meidän mielestä vähän ällöä ja harmillista. Mutta tanssijat oli selkeesti itse ihan fiilareissa esiintymisestä, joten mikäs siinäkään sitten.

DSCF2222 festarit_22

Alettiin miettimään, että oliko ysäri jotenkin tosi seksuaalista aikaa? Selittääkö se tanssijat, yleisön suuren microshortsien määrän, E-roticin ja miseladidaadiin. Toisaalta ehkä kaiken selitys on silloinen (ja nykyinen) lama. Me oltiin Mian kanssa ala-asteella silloin ja meillä on mennyt sexy-ysäri vähän ohi, vaikka E-roticin karseet musavideot on jättänytkin meihin vahvan muistijäljen.

Festarialue koostui Flow’n päälava-alueesta, jossa oli kaksi samankokoista lavaa vastakkain, jossa artistit soitti vuorotellen reilun puolentunnin settejä. Huomattiin, että lähes kaikki artistit soitti suurimmat hittinsä sekä keikan aluksi ja uudelleen keikan päättyessä. Toisaalta why not, koska just niitä isoimpia biisejä kaikki odottaakin. Alexia aloitti ja lopetti keikkansa “Summer Is Crazyllä”. Alexia näytti tosi coolilta ja herranjestas se osas laulaa upeasti! Oikeesti, ihan tosi hyvin. Saatiin Alexian nimmarit VIP-teltan fanitapaamisessa ja tultiin iloiseksi. Uuuh la la laaa.

Nimmarit! Siis nimmarithan on 90-luvun selfiet. Nykyään on varmaan ärsyttävää olla julkkis, kun kaikki tahtoo vaan ottaa yhteiskuvan ja sit ne kuvat jää pyörimään nettiin. Ennen todisteeksi julkkiksen tapaamisesta riitti mikä tahansa paperinpala ja siihen rustatut harakanvarpaat.

DSCF2235festarit_2DSCF2318

Kaverini kertoi kerran, että ruotsalainen Rednex-bändin koko brändi on aina välillä myynnissä, eli joku voi ostaa kaikki biisien oikeudet yms. ja lähteä kiertämään maailmaa Rednexinä. Siltä bändin esiintyminen vähän vaikuttikin, sillä esim yhtyeen käyttämät kantri-viulut oli täysin rekvisiittana ja kaikki laulu tuli playbackkina naisvokalistia lukuunottamatta. Olikohan kukaan lavalla Rednexin alkuperäisjäsen? Tuskin. Mia huusi yllättyneenä keikan aikana “onks tääkin näiden biisi?” kun kuuli Cotton Eye Joen (kahteen kertaan esitettynä tietenkin) ja Wish You We Here-slovarin. Koettiin sama reaktio myös Dazen keikalla, kun Tamagotchi ja Superhero (suppalaava suppallaava) alkoi soimaan.

Kuunneltiin Haddaway vähän kauempaa. Huudetiin ainakin sata kertaa EQUADOOOOR Dj Sashin aikana.

Festarialueella ei ollut käytössä panttisysteemiä, joten kaljatölkit vaan rutisi jaloissa. Alueen henki tuntui muutenkin autenttisen 90-luvulta makkaraperunoiden tuoksuessa. Ei jääty kaipaamaan esimerkiksi Flown alueen viimeistä yksityiskohtaa myöten mietittyä visuaalisuutta, sillä nautittiin ysäri-aikamatkastamme sellaisena kuin se oli. Käännettiin ysärifestarin miinuspuolet sen voimavaraksi omalla asenteellamme. Jossain kojussa myytiin seksivälineitä ja toisessa sai ottaa napalävistyksen tai tatuoinnin.

Mietittiin, että meidänkin tuttavapiirissä on olemassa ihmisiä, jotka ei ehkä ikinä pystyisi mennä ysärifestareille ja nauttimaan siellä olosta. Osa ihmisistä on vaan ihan liian vakavia, jotka ei välttämättä osaa heittäytyä vähän erilaiseen tilanteeseen ja pitämään siinä hauskaa. Ehkä joidenkin huumorintaju ei vaan veny ihan joka suuntaan.

DSCF2334festarit_23DSCF2433DSCF2533

Todettiin toisillemme moneen kertaan, että onneksi tultiin ysärifestareille, koska meillä oli niin hauskaa. Mia jopa sanoi, että hänellä oli hauskempaa kuin Flow’ssa.

Illan pääesintyjä oli saksalainen Scooter. Mentiin ajoissa lavan etuosaan odottamaan keikan alkua. Mehän lähetettiin Mian kanssa kaksi haastattelupyyntö-mailia Scooterin pr-tyypeille, muttei ikinä saatu vastausta. Harmi. Ehkä ne on vaan liian iso bändi ja kohteliaasti ignoorasi Muslan. Mutta Scooterin keikka oli ihan törrrrkeen hyvä! Pelkkää tykitystä alusta loppuun. Ja hei, siellä oli miestanssijoitakin! Öljyttyjen vähäpukeisten leidien lisäksi tietenkin. Scooterin laulaja H.P. Baxxter oli täynnä energiaa ja pyroteknikka räjähteli hittibiisien kertosäkeissä.

Scooterin keikan jälkeen syötiin puoliksi jättimäinen annos makkaraperunoita lapiollisella kurkkusalaattia, sinappia ja ketsuppia, jonka jälkeen meidän aikakonematka 90-luvulle oli täydellinen.

6

ENERGIAKIVET

IMG_6206

Noniin kaikki hipit, hihhulit ja new age-fiilistelijät.

Pakko kertoo yksi juttu voimakivistä.

Helsingin keskustassa on sellainen kivikauppa, josta voi mennä hakemaan oman voimakivensä. Meno on aika hihhulia. Osa minusta pitää touhua aika läppänä, mutta samalla uskon siihen “I want to believe”meiningillä.

Kävimme kivikaupassa muutaman kaverin kanssa lounasaikaan ja kokemus oli kyllä aika huhhuh. En aio spoilata kaikkea mitä kivikaupassa tapahtui, koska kokemus on niin….erikoinen. Tiivistettynä: mentiin kivikauppaan sisään ja sanottiin haluavamme omat energiakivet. Kerroimme etunimet, jonka jälkeen kaikki sai omat ohjeet oikean kiven etsimiseen. Esimerkiksi ainoastaan minun piti tarttua intuitiolla resonoiviin kiviin käytteän pelkästään vasenta kättä. Löydettyämme puhuttelevat kivenmötikät kivinainen tarkasti kiven sopivuuden jollain ihme rautakepukalla luetellen numeroita. Minulle löytyi kaksi kiveä, toinen kivi, kuvassa suurin kivi, oli tarkoitettu minulle “johonkin pitkäaikaiseen luovaan projektiin, joka alkaa silloin kun syksyn värit ovat voimissaan”. Sain ohjeeksi pitää kumpaakin kiveä ensiksi tyynyn alla kolme viikkoa, jonka jälkeen minun pitää kuljettaa isompaa kiveä taskussa mukanani. Kuun vaihteessa kivet pitää siirtää lepäämään ikkunalaudalle, jotta ne saavat levättyä ja kerättyä lisää energiaa tähdiltä ja kuulta. Niin. Sanoinko jo että meininki on aika hihhulia?

Kaikki meistä saivat voimakivet aivan eri tarkoituksiin. Kuvassa minun ja ystäväni saamat energiakivet. Viimeksi sain kiven rohkeuteen (hyvin yksityiskohtaisempien ja ennustajaeukkomaisten neuvojen ohella). Poikaystäväni nauraa aina niin paljon voimakivilleni, mutta puolustuksena sanon, että jos joku kaksi euroa maksava kivi saa mut olemaan rohkeampi tai tsemppaa syksyn projektien kanssa edes placebovaikutuksena, niin onko se nyt niin huono juttu? Oon valmis maksamaan kaksi euroa hyvästä hihhulitsemppauksesta. Why not!

Kivet maksavat 2-5 euroa kappale, eikä kiviä tuputeta kaikille, sillä kaikille ei aina löydy tarpeeksi resonoivaa voimakiveä kivivalikoimasta. Se tarkastetaan sillä rautakepukalla kuulkaas. Siskoni ja kaverini joutui kerran lähtemään kaupasta tyhjin käsin. Kaupasta voi myös valita kiven “etänä” jollekkin läheiselleen.

Kivikaupan nimi on Seraphine, mutta paikalle löytää helpoiten kun bongaa jättimäisen “KIVIKAUPPA”-kyltin Eerikinkatu 10 kohdalta. Aukioloaikoja en saanut selville, mutta veikkaan että kivikauppa on auki normaalien kivijalkakauppojen tapaan.

Suosittelen menemään paikalle kaverin kanssa, niin voitte ihmetellä kivien energioita yhdessä kokemuksen jälkeen. Kuten mukana ollut kaverini totesi: “toi kivikauppakokemus niin ylitti kaikki mun odotukset”.

Kokemuksen jälkeen voitte miettiä tämän diipin memen sanomaa, niinkuin minäkin täällä juuri mietin. Jos käytte energiakivishoppailemassa, niin kertokaa miten kävi.

19

ASIOITA, JOITA MIETIN FLOWSSA

Huh. Flow juhlittu. Oon vieläkin aivan kuollut. Kuuntelen J.Karjalaista ihan täysillä työhuoneella, puristelin mun voimakiviä (kyllä) ja syön Hurlumhej Mixiä. Ajattelin sokerihumalan, ankkurinapin ja hihhuli-energian auttavan tässä olotilassa. Hurlumhej. Tosi hyvä sana. Alan käyttämään sitä.

Oli kyl mielttömän hauskaa. Ata Kak ja A-WA oli mun suosikkeja perjantaina. Harmittaa se Balloon Stage, kun tuntuu, että siellä aina esiintyy eniten kaikkea mitä haluais nähdä, mutta sinne on nykyään niin kova ryysis. Vältyin itse Flow’n pahimmilta ruuhkilta ja väentungoksilta, mutta ehkä mulla oli vaan hyvä tsägä ja muutenkin vaihdoin aina suuntaa jos näin jonkun alueen olevan aivan liian täynnä.

Jotkut valittaa, että Flow on jo liian iso. Mulla taas ei ole ikävä niitä alkuaikojen pikkuflowja hipsterimerineen, koska tykkään kun Flowsta on tullut tosi iso kansainvälinen tapahtuma. Mulla on aina siellä tosi hauskaa. Nautin. Tänä vuonna hipsterit oli selkeä vähemmistö, tai sit ihmiset pukeutuu nykyään vaan niin normcore-tyyliin, että normijengi ja hipsterit ovat sulautuneet toisiinsa. Muistatteko kun joskus vuonna 2007, kun jengi pukeutui tosi hassusti, oli New Rave ja paljon kaikkee kummallista. Etenkin silloin Flow oli yksi iso hipsterimeri. Mäkin olin yks neonvärinen pikku mussukka siellä. Oli hiuksetkin leikattu toiselta puolelta lyhyeksi.

Tuntuu, että Flowta suojelee jotkut sääjumalat, sillä viikonlopun sateet ja ukkoset ajottui ihan täydellisesti aamu- ja iltapäiviin ja festarisää oli tosi jees. Vähän ehkä tuli kylmä iltaisin, mutta tanssiminen lämmitti. Eihän Flowssa ole oikeen ikinä satanut – paitsi silloin yhtenä päivänä vuonna 2007 suoraan hipsterien niskaan.

Samppanjateltta ei oikein toiminut tänä vuonna. Viime vuonna siellä oli parhaimmat bileet, mutta tänä vuonna se oli vaan vanhojen (ja rikkaiden!) ihmisten pönötyskäytävä, jonne DJ:t hukkui johonkin nurkkaan.

Nauratti kun Mia julisti Iggy Popin sen uudeksi hius-idoliksi. Mia tajusi joskus, ettei se voi ikinä saada jättimäisen paksua hiuspilveä, joten hänen piti etsiä uusia, upeita ohuthiuksisia idoleita. Oli kuulemma ollut upea, sekä hiukset että paidaton 69-vuotias rokkarimies. Soundcheckinsä aikana Iggy Pop oli kuulemma huutanut mikkiin “You guys have no idea what you’re doing” ja näyttänyt keskaria miksauskoppia kohti. Like a megastar. Tykkään.

28652324520_7993c27eb1_o

© Flow Festival / Niklas Sandström

28360484924_e0d641645e_o

© Flow Festival / Annikki Valomieli, © Flow Festival / Kimmo Metsäranta

28344848814_79ff5a9ec5_o

© Flow Festival / Maija Astikainen

Mulla ei ole yhtään kuvaa itsestäni koko viikonlopun ajalta. Ehkä ihan hyvä.

Lauantaina heräsin aikasin valmistelemaan Flow-brunssia. Teki kyllä hieman tiukkaa valmistaa kymmenen hengen bagelibrunssi alusta asti, koska tiedättekö sitä ahdistuksen määrää, kun darrassa pitää ajatella loogisesti, moniulotteisesti ja tehdä jotain järkeviä ratkaisuja? Se on karmaiseva tunne. Tuskanhikisten valmistelujen jälkeen sain kaiken valmiiksi ja poksautin skumppapullot auki. Kaikki viihtyivät. Joku sanoi, että meidän brunssi oli koko Flow-viikonlopun kohokohta. Viiden tunnin brunsseilun jälkeen alettiin laulamaan Madonnaa skumppalasit heiluen ja silloin aika oli kypsä Suvilahteen siirtymiseen.

Lauantain kohokohdat oli Hercules and The Love Affair ja Morrissey. Mietittiin, että luulikohan Morrissey olevansa Espanjassa esiintymässä, kun se toisti koko ajan kappaleiden välissä sanaa “gracias”. Ehkä se luuli. FKA Twigs jäi tosi etäiseksi, ehkä se olisi toiminut paremmin intiimissä teltassa, mutta lavan edessä olleet kaverit kehui keikkaa maasta taivaisiin. Toisaalta melkeen jokainen festarikeikka on sikahyvä lavan edestä katsottuna, että olisi varmaan kannattanut siirtyä sieltä kaljateltalta kohti lavaa. Näkikö kukaan Robert Pattisonia?

Poltin ihan liikaa tupakkaa. Söin kahdesti Kabukin Takoyaki-mustekalapallerot. Mustekalateema jatkui tosi monella lonkerolla, harmaa litku maistui taas hyvältä teinivuosien jälkeen. Tykkäsin tosi paljon siitä lonkeron alueesta ja olympiateemasta. Hyvää brändäystä.

Sunnuntaina olin jo aivan poikki, mutta jotenkin sitä sai vaan itsensä takaisin iloiseen festarimeininkiin. Tai siis shotin ja J.Karjalaisen avulla. Oi mikä ihana keikka! Aijaijai. Flowssa työskennellyt valokuvaajakaveri kertoi koko yleisön olleen ihan hurmiossa kyseisen keikan aikana.

28361745204_d371e0b743_o

© Flow Festival / Samu Hintsa

Odotettiin New Orderin keikalla ikuisuuden “sitä hiton Blue Mondaytä”, kunnes se tuli vihdoin vikana biisinä. Kuinkahan monta kertaa ne on soittanut sen kolmenkymmenenviiden vuoden aikana? Revettiin nauruun, kun jättiscreeneille tallentui semi-kyllästyneen näköisen laulajan katsovan rannekelloaan puolessavälissä Blue Mondaytä.

Paras välispiikki tuli jenkkiräppäri Anderson Paakilta: “This next song is dedicated to my guitarplayer and his girlfirend. Ex-girlfriend? Y’all not together anymore? – [kitaristi näytti sormillaan X-merkkiä] – Well, FUCK THAT BITCH!” ja biisi lähti soimaan. Anderson Paakin keikka oli mulle sellanen mahtava keikka, jonne vaan eksyin tietämättä esiintyjästä mitään ja yllätyin erittäin positiivisesti.

28366886793_ab99a0a598_o

© Flow Festival / Niklas Sandström28910270111_63a88cebff_o

© Flow Festival / Kondrukhov Konstantin

Sian keikkaa odotin ehkä eniten. Päästiin tsägällä sen jonkun kauramaito-mainoskontin päälle rakennettuun katsomoon seisomaan, josta oli aivan törkeän upeat näköalat päälavalle. Kuvassa mun selkä ja Iggy Pop kuvaamassa Siaa kännykällään. Sian keikka oli ihan mieletön. Miten ne kreisikoreografiat ja olikin pystytty tanssimaan täysin identtisesti videokuvan kanssa? Kaikki ne naamalla tehdyt koreografiatkin. Hullua. Kristen Wiigin ilmestyminen screenille oli <3 Titaniumin aikana mietin koko ajan että “pliiiis drop the bass, että nää muuttuiskin yhtäkkiä David Guetta-tanssibileiksi.” Ei se ikinä dropannu. Tykkään salaa David Guettasta.

Sunnuntaina itse festarin päätyttyä jonotettiin viidenkymmenen minuutin ajan Kuudennelle linjalle, koska meitä tanssitti vielä niin kovasti. Veikkaan, että ainakin 200 ihmistä etuili meitä jonossa. Juuri kun oltiin pääsemässä sisään, luovutettiin, koska kello oli jo niin paljon. Sitäpaitsi siellä sisällä olis kuitenkin haissut vaan pierulta. Niiden aggressiivisten etuilijoiden pieruilta. Mentiin kotiin ja vaivuin festarien jälkeiseen koomaan.

Vitsi mikä Hurlumhej Mix-viikonloppu.

Festariraporttia tulossa uudelleen parin viikon kuluttua, koska saatiin Mian kanssa liput We Love The 90’s festareiille. Aaaaa yissssss. Naurattaa.

14