TUISKU THE INSPIRATIONAL BLIND CAT

Siskoni adoptoi viime keväänä pikkuisen harmaan karvapallon, joka sai nimekseen Tuisku – tietenkin Antti Tuiskun mukaan, koska menimme katsomaan maatiaiskissan pentuja keväällä huomattavan kovassa lumituiskussa ja samana päivänä menimme katsomaan myös Antti Tuiskun isoa areenakeikkaa.

Seitsemän kuukauden iässä Tuisku alkoi törmäillä seiniin ja huonekaluihin huomattavan usein. Eläinten silmälääkäri totesi Tuiskun sokeaksi, syyksi diagnosoitiin geneettinen verkkokalvon rappeuma.

Sokeus suretti meitä ihmisiä alussa kovinkin paljon, mutta nyt lähes vuoden ikäinen perheemme lellipoika ei voisi elää onnellisempaa kissan elämää. Tai no voisi varmaan omasta mielestään, jos hän pääsisi kulkemaan ulkona vapaana mielensä mukaan. Kaupunkikissa Tuisku vaatii ulospääsyä joka päivä maukumalla eteisessä kovaan ääneen, jolloin hänet viedään valjaissa lähipuistoon Alppilassa. Välillä kissanpentu laitetaan huvittavaan kissareppuun, jolloin Tuipero lähtee pidemmille seikkailuille esimerkiksi meille Töölöön, Lauttasaareen rannoille tai Keskuspuiston metsiin.

Sokeudestaan huolimatta Tuipero on överirohkea kissa, joka kiipeää joka toiseen vastaantulevaan puuhuun ja kapuaa rohkeasti jokaisen kiven ja kallion päälle. Ja välillä törmää niihin vahingossa. Siksi Tuisku on inspirational cat, jonka asenteesta voisi oppia yksi jos toinenkin kaksijalkainen. Vaikka välillä törmää elämässään erilaisiin esteisiin – metaforisesti tai konkreettisesti – kannattaa vaan jatkaa matkaa pää ylhäällä reippain mielin. Koska muutaman metrin päässä saatta tulla vastaan parhain kiipeilypuu ikinä!

DSCF1987 DSCF1980DSCF1936-copy DSCF1844DSCF2092DSCF5443DSCF5845-copy

Tuiskun nimi taisi olla enne, sillä hän rakastaa (puuteri)lunta. Lumisateen jälkeen hän saa ulkona reuhatessaan ilontäyteiset hepulit.

Vaikka Tuisku on selkästi näkövammainen, äitini ja minä ollaan siskoni kanssa hieman eri mieltä sokeuden levelistä. Siskoni ja eläinlääkärin mielestä Tuisku ei nää mitään (verkkokalvot olivat kuulemma todella huonossa kunnossa), mutta minun ja äidimme mielestä Tuipero näkee joitakin valoja, varjoja ja isoja objekteja. Oli miten oli, ainakin Tuiskun kaikki muut petoeläimen aistit ovat virittäytyneet huippuunsa. Tuisku onkin saanut saalistettua valjaissa ollessaan (!?!) jo kolme myyrää ja kerran hän onnistui nappaamaan pikkulinnun suuhunsa puistoretkellään. Onneksi lintu pääsi lentämään vapauteen, huh.

Perustimme Tuiskulle oman instagram-tilin, sillä monella muullakin internetin adventure cateilla on oma profiili. Voit seurata Tuiskun seikkailuja instasta nimellä @tuisku_the_blind_adventure_cat. Tämä on minun ja siskoni uusi vakava harrastus.

Miau.

P.S. Voiko kissalla olla opaskoiraa?

11

MIKSI TANSSIN

Muslan sporttiviikko lähenee loppuaan viimeisillä rutistuksillaan. Jaksaa, jaksaa!

En ole himoliikkuja. Tykkään tietenkin urheilun jälkeen tulevasta endorfiinipaukusta, mutta monet urheilulajit ovat mielestäni joko aivan liian vakavia tai yksitoikkoisia. Elämääni ohjaa vähän liiankin vahvasti itsepäinen ajatus, että kaiken pitäisi olla hauskaa ja kivaa. Siksi käyn tanssitunneilla, koska se on (lähes) aina kivaa. En ole kiinnostunut esimerkiksi saliharjoittelusta, sillä se on minun mielelleni aivan liian tylsää ja yksitoikkoista toistoa toisen perään. Juokseminenkin on aika perseestä. Tahdon fiilistellä sekä tanssia musiikin tahtiin.

En saa mistään muusta urheilulajista niin suuria kicksejä ja leveää hymyä naamalleni.

Kesti monta vuotta ennen kun uskalsin mennä tanssitunneille. Olen aina rakastanut tanssimista, mutta ajatus “pihalla olemisesta” tanssitunneilla vähän kauhistutti. Näin asiasta jopa painajaisia. Joitakin vuosia sitten aloitin todella helpoista tanssitunneista, joista etenin pikkuhiljaa haastavimmille tunneille. Nykyään käyn alkeis- ja perustason tunneilla, joissa olen pihalla todella usein (kuten ihan sairaan moni muukin!), mutta se ei enää haittaa ollenkaan. Monesti saatan olla tanssitunnin kömpelöin tanssija, jolloin liikeratani muistuttaa enemmän hottentottitanssia – usein tämä johtuu siitä, että menen jonnekkin tunnille, jossa muut ovat tehneet samaa koreografiaa jo useammalla kerralla.

tanssi_tupla

Fakta: tanssitunneilla keskittyy omaan suoritukseen niin täysillä, ettei siellä edes ehdi katsomaan muiden tanssitaitoja. Jos tippuu kärryiltä, niin whatever. Sitäpaitsi suurin osa niistä huippuhyvistä tanssijoista käy omilla jatkotason tanssitunneillaan. Tavallisilla tunneilla käy ihan “normityyppejä” ja ikähaarukka voi olla mitä tahansa viidentoista ja vanhuksen väliltä.

Fakta nro. 2: Baarin tanssilattialla olen aivan eri tason tanssija verrattuna tanssituntien tanssijaminääni. Yökerhon valojen välkkyessä olen tosi hyvä (hööhöö), mutta tunneilla vasta opettelen tanssimaan.

Koreografiat eivät jääneet päähäni alussa millään, mutta olen huomannut, että ajan kanssa aivotkin sopeutuu ja nykyään opin koreografioita huomattavasti nopeammin.

Olen kokeillut montaa eri tanssilajia, esimerkiksi voguingia (jota olen tanssinut kaikista eniten), jazztanssia, lyrical jazzia, hip hoppia, dancehallia, balettia, reggaetonia, irlantilaista tanssia, erilaisia afrikkalaisia tansseja (Norsunluurannikon coupé décalé on ihan parasta!).

Tanssiminen on kunnon hikiliikuntaa, joista rankimpia ovat afrotanssit ja irlantilainen tanssi, jossa hypitään hikipäissään tunti kovalla sykkeellä. Sykemittarin mukaan esim. irlantilainen tanssitunti vastasi poltetulta kalorimäärältään reilun tunnin juoksulenkkiä.

Huijasin Ilarin pari kertaa mukaani tanssitunneille – nykyään Ilari tulee mukaan ihan mielellään alun arastelun jälkeen. Ollaan oltu yhdessä muun muassa afrikkalaisella tanssitunnilla, jonka jälkeen tanssittiin kotona koreografioita afrobiittien tahtiin ja repeiltiin toisillemme. Alkuvuodesta pidin kavereilleni “mysteeriliikuntatunnin”, jolloin vein muun muassa Kirsikan ja Mian irlantilaiselle tanssitunnille. Tunnilla oli ihan sairaan hauskaa!

Helsingissä hyviä tanssikouluja ovat mm. Footlight, Tanssikoulu DCA, Step Up, Etnofitness ja Helsingin tanssiopisto. Sörnäisissä olevalla Etnofitnessillä on enemmän hieman helpompia “jumppamaisia” tanssitunteja, joista tanssiharrastus on hyvä aloittaa. Toki aina eri opettajien tunnit vaihtelevat paljon missä tahansa tanssikoulussa.

Hihhulikevennys tähän loppuun. Kävin perjantaina taas siellä kivikaupassa työkavereiden kanssa. Meillä oli Paranormaali perjantailounas. Muut tyypit sai energiakivet aika diippejä asioita varten, mutta minä sain nimenomaan tanssimiseen tarkoitetun pienen mustan kiven. Kivikaupan omistaja kertoi kivenä liittyvän johonkin rakkaaseen harrastukseen, jota en ollut hetkeen tehnyt, vaikka se tuokin minulle aina hirveän paljon iloa. En ole käynyt tanssitunneilla hetkeen rahasyistä, mikä onkin harmittanut. Lopulta käytiin läpi mysteerisen rautakepukan ja kysymysten avulla pitkä lista eri tanssityylejä, ja lopulta selvisi, että pieni musta kivi olikin tarkoitettu nimenomaan nykytanssia varten (?!?), vaikka kuulemma voguing on minulle myös erittäin hyvä laji. Kävin eilen ekaa kertaa nykytanssitunnilla, se oli todella kivaa, olin pihalla, mutta nautin lattialla pyörimisestä, kuperkeikoista ja pirueteista. Kivi käski. Hahahah. Nää on taas näitä ihania huruhommia. Kicksit, leveä hymy ja hyvällä tavalla kipeytyneet lihakset.

7

HAASTATTELUSSA ENNIN ÄITI

Naistenpäivän kunniaksi haastattelimme äitejämme tällä viikolla. Millaista oli olla nainen, kun he olivat nuoria? Ensimmäisenä haastatteluvuorossa oli Mian äiti, jonka haastattelun löydät täältä. Myöhemmin ääneen pääsee myös Kirsikan ja Katrin äiti.

Nyt vuoroon pääsee minun äitini Asta.

Kerro omasta äidistäsi ja lapsuudestasi.
Asuimme Oulussa omakotitalossa. Minulla oli isosisko ja pikkuveli, myöhemmin perheeseen syntyi vielä iltatähti. Meidän äiti oli kyllä aika ankara. Meillä lapsillakin oli paljon tehtäviä ja töitä. Meille kuului ihan pienestä saakka iso viikkosiivous joka lauantai. Pölyt piti pyyhkiä, tavarat järjestellä, lattia piti lakaista sekä luututa ja matot pudistella. Minä ja siskoni se yleensä tehtiin, eikä veljen tarvinnut osallistua siivoukseen, koska hän oli vähän pienempi ja poika.

Vaikuttiko se kasvatukseen paljon, että yksi teistä oli poika?
Vaikutti. Ei poikien tarvinnut tehdä silloin tehdä samanlaisia hommia. Nykyaikana varmasti poikalapset tekisi samat asiat mitä tytötkin. Kolme vuotta nuoremman veljeni Pekan ei ikinä tarvinnut selitellä menojansa teininäkään, kun hän oli menossa kavereidensa kanssa jonnekkin. Meitä tyttöjä vahdittiin ihan eri tavalla. Kyllä meidän piti hyvin tarkkaan selittää mihin me mennään kenenkin kanssa. Meillähän oli vielä sellainen juttu, että kahden tyttölapsen jälkeen veljeni Pekka syntyi varmasti tosi odotettuna poikalapsena. Isäni äiti, eli meidän mummo, oli se joka sitä poikalasta oli eniten odottanut. Hän oli tämmöinen Pekan varjelija ja suojelija, joka piti hänen puolia ihan kaikessa. Mummon mielestä pojan ei tarvinnut tehdä samoja asioita kuin tyttöjen. Jos Pekka vaikka kaatui ja alkoi itkemään – ehkäpä saattoi olla, että minä vähän tönäisin – niin minähän sain sellaiset löylytykset, että olin sellaista saattanut tehdä Pekalle. Ja Pekkahan osasi sitä käyttää hyväkseen. Eikä Pekka saanut ikinä rangaistusta, jos hän tönäisi minua.

DSCF5648

Suunnittelitko kasvattavasi minut ja isosiskoni jollain tietyllä tavalla? 
En oikeastaan suunnitellut. Kasvatusasiat tuli vasta sitten mukaan, kun itse aikuistuin. Sain ekan lapseni 24-vuotiaana, joka oli silloin ihan normaali ikä saada lapsia. Halusin kasvattaa lapset sellaiseksi ihmisiksi, että toisia ihmisiä pitää arvostaa, erilaisia ihmiset pitää hyväksyä ja vanhoja ihmisiä täytyy kunnioittaa. Halusin myös kasvattaa teitä itsenäisiksi, että osasitte tehdä käytännön asioita, kun lähditte kotoa pois. Ettei tarvitse jäädä sormi suuhun ruoanlaitossa ja kodinhoidossa. Ja näinhän kävi. En tiedä, oonkohan ollut itsekin aika ankara.

No et kyllä ollut ankara. Kyllähän me osattiin ja osataan, mutta mä en aina noudata kaikkia kotitalousoppeja kotona. Ilarihan meillä siivoaa pääasiassa, hahahah.
Niin.. no joo…

Teit pitkään töitä ravintola-alalla. Kohdeltiinko siellä naisia ja miehiä eri tavalla?
En muista kyllä saaneeni mitään huonompaa kohtelua. Olen kyllä ollut luonteeltani aina tosi itsenäinen ja vahva, etten ole välttämättä osannut edes ajatella asioita sillä tavalla, että olisin ollut jotenkin heikompi, koska olen naisena. Mutta kyllä ravintola-alalla oli paljon tasa-arvoisempaa kuin muilla aloilla. Olen itse tutustunut seksuaalivähemmistöihin eli homoihin hirveän paljon aikaisemmin kuin moni muu tuttuni aikanaan. Ravintola-alalla oli heitä todella paljon. Eikä se ollut sillä alalla mitenkään ihmeellistä tai omituista. Moni muu kaverini oli asiasta aika ihmeissään.

Pakko vielä kertoa sellainen juttu, mitä on nykynuorten varmaan vähän vaikea ymmärttää. Silloin, kun aloitin ravintola-alan työt 70-luvun lopulla, ravintolassa ei saanut kävellä lasi kädessä. Jos halusi vaihtaa pöytää, niin hovimestari tai salinvalvoja piti kutsua paikalle, joka pisti lasin tarjottimelle. Sitten mentiin peräkkäin ja ilmoitettiin mihin pöytään halusi istua. Itse ei saanut kantaa juomalasiaan, koska alkoholilainsäädäntö sanoi niin.

Häh, miksi?
Se olisi varmaan aiheuttanut liikaa vallattomuutta siellä ravintolassa. Ja baaritiskillä sai tarjoilla alkoholia vain tuolipaikalla istuvalle, ei kenellekkään joka seisoi.

Minkä cocktailin osaisit tehdä unissasi?
Sinisen enkelin. Se oli hittidrinkki silloin 18-vuotiaana.

aiti_ja_tuisku2

Millä tavalla naisena oleminen on muuttunut verrattuna nuoruuteesi?
Nykyään on tasa-arvoisempaa. Naiset ovat huomattavasti vapaampia tekemään omia päätöksiään. Naiset ovat nykyään itsenäisempiä ja etenkin rohkeampia kuin aikaisemmin.

Oletko nykyään rohkeampi kuin nuorena?
Olen, mutta ikähän sen tekee.

Perustit ystäviesi kanssa Naisforumin. Kerro siitä.
Naisforum perustettiin vuonna 1995. Kaikki me kahdeksan naista oltiin aikoinaan töissä samassa työpaikassa, kunnes se firma lopetti toimintansa. Halusimme säilyttäää meidän naisten välisen ystävyyden, koska tiedettiin, että jatkossa tullaan työskentelemään erillään. Naisforumin tarkoitus olikin saada näistä toisista saman alan naisista tukiverkosto. Sellaisen verkoston on tärkeä olla olemassa niin työ- kuin henkilökohtaisessa elämässä. Näemme useita kertoja vuodessa ja reissaamme yhdessä. Maksamme kuukaudessa aina 50€/hlö yhteiselle tilille, josta kustannamme Naisforumin reissujen kaikki kustannukset. Kaksi henkilöä on aina järjestystoimikunnassa omalla vuorollaan. Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi vuokrattiin huvila Toscanasta viikoksi, lisäksi olemme olleet yhdessä New Yorkissa ja Kööpenhaminassa. 25-vuotis juhlamatka on jo suunnitteilla. Käydään kerran vuodessa “rasvaimumatkalla” Tallinnassa eli käydään kauneushoidoissa ja syömässä hyvin. Pidetään myös joka vuosi aina rapujuhlat ja joulubanquette. Tämän lisäksi käymme yhdessä myös kulttuuririennoissa.

Kiitos äiti <3

P.S. Mäkin haluan perustaa vastaavanlaisen Naisforumin omien kavereiden kanssa.

8

OMAR SOULEYMAN

Olin viime torstaina syyrialaisen Omar Souleymanin keikalla Tavastialla. Alun perin häälaulajana aloittanut Souleymanin musiikki on dabkea, eli arabinkielistä todella pontevaa ja nopeaa, lähes teknomaista tanssimusaa, jota ei pysty olemaan tanssimatta. Ennen kansainvälistä läpimurtoa Souleyman kerkesi tehdä yli 500 häämusiikkitallennetta, jotka lähtivät leviämään Syyriassa ja lähialueilla. Nykyään Omar Souleyman onkin megastara Lähi-Idässä.

Lisäksi Souleyman saattaa olla yksi universumin cooleimmista tyypeistä. Miten pystyykin tanssittamaan koko Tavastiaa kahden tunnin ajan hämmentävän vähäeleisellä, mutta niin suurella läsnäolollaan?

Katsokaapa vaikka tämä musavideo Souleymanin suurimmasta hitistä. Olen myös vähän addiktoitunut näihin kurdilaisiin häävideoihin, joilla Souleyman tanssittaa tai pikemminkin hytkytyttää häävieraita.

Torstain mahtavan keikan takia olen ollut tällaisessa arabialaisessa överi-eyeliner-lookissani nyt kolme päivää putkeen. Oloni on ollut fantastinen – syy on sekä silmänrajausten että tanssintäyteisen keikan. Tein meikin laatikossani sata vuotta avaamattomana olleella intialaisella, jättipaksulla eyeliner-puikolla, jonka ostin Delhistä ollessani super inspiroitunut paikallisten naisten tavasta meikata. Kaikilla oli vain tosi paksut silmänrajaukset pelkästään alaluomissa, joka näytti fantastiselta.

Photo-on-05-03-17-at-02.30-#2artisti_omar

Omar Souleymanin keikka oli aivan sairaan hyvä, ja tunnelma oli erityisen mahtava paikalla olleiden lukuisten syyrialaisten/irakilaisten takia, jotka olivat aivan fiilareissa. Lavan eteen muodostui upea dabke-tanssirinki, jonka keskellä joku aina hyppelehti pyörittäen samalla liinaa kädessään. Niin siistiä. Oli myös siistiä, että Omar puhui keikalla pelkkää arabiaa.

Kuulin myöhemmin, että keikkajärjestäjä oli lahjoittanut 40 lippua vastaanottokeskuksiin. Herkistyin ja ilostuin, ja kerroin asiasta keikalla olleelle kaverilleni, joka reagoi näin:

“En kestä! Ihan parasta! Ei ihme et ne oli niin happy ja menossa mukana! Mietin myös toisaalta et jos olisin ite ollut siinä tilanteessa niin mä olisin ite varmaan vaan itkenyt jos Suomi ois pommitettu tuusan nuuskaks ja me oltais jossain evakossa Kiinassa ja tyyliin Antti Tuisku tulis sinne laulaa… Jotenkin super surullista myös tää kaikki… Tiesköhän Omar? Varmaan! Siks se lauloi niille erityisesti. Nyyh. Herkistyn.”

Niin…siis. Joo. Kaverini kommentti saa minut nauramaan, herkistymään, kauhistumaan ja hämmennyksen valtaan. Ei lisättävää.

6

TYÖPÖYTÄKASVI

Jonkin aikaa sitten hankin työpöydälleni henkilökohtaisen työpöytäkasvin. Freelancereista koostuvalla työhuoneellamme on tosi paljon kasveja jo entuudestaan, mutta halusin pienen ikioman puskan. Uusi kasvini tuo mulle niiiiin paljon positiivista energiaa ja zen-mieltä työpöydän aikana.

Tuijotan kasvia todella usein, etenkin silloin kun vituttaa. Tai silloin, kun tarvitsen lisää ideoita.

Suosittelen henkilökohtaisen työpöytäkasvin hankkimista ihan jokaiselle.

DSCF5240DSCF5243

Uskalsin ostaa herkän ja runsaasti kastelua vaativan huonekasvin, sillä tuijottaessani sitä muistan myös kastella sitä pari kertaa viikossa – himassa tappaisin vastaavan kasvin todella nopeasti. Työpöytäkasvini myös muistuttaa itseänikin juomaan enemmän vettä, ja nykyään lurautan vesilasistani samalla vähän vettä kasvillenikin. Pitäisi varmaan keksiä työpöytäkasvilleni joku nimi, niin voisin puhua siitä friikisti kolmannessa persoonassa.

Mutta oikeesti, jos teet työtä toimistolla, etkä omista työpöytäkasvia, niin usutan sinua menemään oitis kukkakauppaan hankkimaan lisää vihreää mielenrauhaa työpäiviisi. Rönsyilevistä kasveista, kuten saniaistyyppisistä kasveista, tulee huomattavasti enemmän viher-wow-efektiä esimerkiksi vähän kastelua ja valoa vaativiin mehikasveihin verrattuna. Mutta tärkeintä kasvin valinnassa on tietenkin se, että hankkii itselleen sellaisen kasvin, josta lähtee parhaimmat vibat.

Oma kasvini on Viheradiantumi: “Erittäin siro ja elegantti viherkasvi. Viihtyy puolivarjossa ja varjossa. Voidaan sijoittaa myös kauemmas ikkunasta. Kastellaan, kun multa on vielä hieman kosteaa.”

Yesssss more eleganza extavaganza to my workdays please!

DSCF5210 DSCF5235 DSCF5202

Kasvien kanssa työskentelyn lisäksi työhuoneemme luontaisetuihin kuuluu neljän eri toimistokoiran rapsuttelu. Tänään paikalla oli ystäväni ja kollegani Kuura-husky, jonka pörheä talviturkki on juuri hulvattomassa hardcore-karvanlähtövaiheessa. Sain kerran kävelyttää Kuuraa lounaalla ja se oli niin siistiä. Olen niin onnellinen, että voin työskennellä työyhteisössä, jossa voin koskettaa huskyä.

Huomatkaa työhuoneemme tärkeät säännöt. Ja kyllä, sisustuselementtinä on muovisorsa.

P.S. Mun työpöytäni ei ole yleensä ikinä noin siisti.

5